Tammimetsän Manteli

SLA III

Virallinen nimi: Tammimetsän Manteli Syntynyt: 10.04.2007
Kutsumanimi: Manteli Rekisterinumero: VH02-018-7982
Sukupuoli: tamma Painotus: kouluratsastus (VaB)
Rotu: Suomenhevonen
Säkäkorkeus: 155cm Kasvattaja: Tammimetsä
Väri ja merkit: punarautias Omistaja: vaapu., Haavelaakso

4 vuotta - 10.09.2007

Luonnekuvaus

Mantelia voisi kuvailla hiukan toheloksi, mutta kaikin puolin mukavaksi tammaksi. Mantelin kanssa ei varsinaisesti ole ongelmia kiltisti paikallaan seisomisessa taikka kuljetustraileriin menosta, mutta aina sen ympärillä sattuu ja tapahtuu jotain pientä.

Mantelin hoitaminen ei vaadi mitään erityisiä ponnisteluja, siinä suhteessa se on aika tavallinen suomenhevonen. Joskus se voi saada päähänsä että tietty homma pitäisikin tehdä aivan toisin kuin mitä hoitaja parasta aikaa tekee, ja silloin voi hieman joutua ojentamaan tammaa. Perushoito sujuu kuitenkin usein melko helposti. Harjaamisesta Manteli tuntuu nauttivan, kunhan hoitaja ei ala liian kovakouraisesti kiskomaan karvassa kiinni mahdollisesti olevia savipaakkuja. Kavioiden puhdistus on useimmiten nopeasti suoritettava puuha, joskus Manteli turhautuessaan voi känkkäränkkäillä ja päättää ettei nostakaan kavioita. Huonot päivät ovat Mantelilla kuitenkin harvassa, sille ei ole tyypillistä turhanpäiväinen äksyily. Mantelin suitsiminen ei aina ole helpoin tehtävä, se on saanut päähänsä että päätä pitää nostella ainakin muutama kerta ennen "luovuttamista". Pään pysyessä aloillaan se ottaa kuitenkin kuolaimet helposti ensimmäisellä kerralla. Satulointi sujuu vastalauseitta, eikä satulavyön kiristyskään tuota ongelmia.

Ratsastajan suurin ongelma lienee Mantelin keskittymisen säilyttäminen annetussa tehtävässä. Mantelin ajatus tuntuu harhailevan aina silloin tällöin, onneksi selkeät avut ja tiukka ote ratsastukseen herättelee Mantelin ja ratsastus alkaa taas sujua. Satunnaisesta keskittymisen puutteesta huolimatta Manteli on muuten kivasti toimiva ratsu. Se on yleensä virkeä ja vastaanottavainen uusille kokemuksille. Virkeydestä huolimatta Manteli etenee rauhallisesti eteenpäin, täysillä se pinkaisee vain säikähtäessään pahasti. Mantelia ei varsinaisesti voi kutsua säikyksi, mutta aina välillä se saa päähänsä että kentän tietyssä kulmassa asustaa mörkö jota on välteltävä. Kunnon otteilla tamman saa kuitenkin unohtamaan piilevän kammotuksen, ja ratsastus jatkuu taas normaaliin tapaan. Ulkona ratsastaessa Manteli on huomattavasti rennompi, maneesissa se on aavistuksen jännittynyt. Sateen ropistessa maneesin kattoon on keskittyminen välillä täysin hukassa, ja tamma pyörisi mieluiten vain keskellä maneesia.

Mantelin kanssa askellajien vaihto on helppoa, se kuuntelee pidätteitä ja apuja keskimäärin hyvin. Ravissa se voi kuitenkin joskus innostua ja lähteä pinkomaan vähän turhankin kovaa, mutta pidätteitä kuunnellen. Laukka ei ehkä ole Mantelin suurin vahvuus, aina välillä se sortuu raville. Myös laukan vaihdot tuottavat esterataa suorittaessa hiukan ongelmia, varsinkin jos ratsastajan avut eivät ole tarpeeksi selkeät. Esteitä Manteli hyppää mielellään ja sen on helppo löytää ratsastajan avulla oikea rytmi ratsastukseen. Tiukat käännökset voivat olla pieni ongelma ja aiheuttaa pientä kompurointia, mutta reipas ratsastus antaa kuitenkin mahdollisuuden hyvään suoritukseen. Kouluradoilla Mantelin keskittymisen ylläpitäminen on avain ajatus hyvään ratsastukseen mutta pientä ajatusharhailua lukuunottamatta Mantelista on myös oivaksi kouluratsuksi.

Vieraisiin hevosiin Manteli suhtautuu varauksella, mutta tallin omiin hevosiin sen suhde on hyvin seurallinen. Mantelia tapaa harvemmin yksin tarhasta, aina sillä on joku toinen hevonen vieressä. Sen äidinvaistot jylläävät myös varsinkin pienten shetlanninponien lähettyvillä, ja sillä onkin tapana komennella omalla huolehtivalla tavallaan pieniä poneja. Kisapaikoillakin Manteli viihtyy paremmin ja jännittämättä jos mukana ja lähistöllä vaan on jokin tuttu hevonen. Vieraita ihmisiä Manteli sen sijaan harvemmin vierastaa, vain eläinlääkärille se on varannut sen kunnian...

© Leandra

Sukutaulu

i. VA Maailmanmatkaaja
ii. Virvatulen Iso Mutta Komea
iii. H.U. Kirpun Unelma
iie. R.I. Minttu Karamelli
ie. R.I. Peilin Heijastus YLA I iei. Heijastus YLA I
iee. M.L. Metsä Mustikka
e. Liinahaan Virkeä-Venla
ei. VIR MVA Ch Kuujärven Menninkäinen eii. VIR MVA Ch Taikatuulen Ajatus KTK II
eie. Ch Kuujärven Kaunis Veera KTK III
ee. Virvatulen Vireä-Veera eei. Otto-Poika
eee. Taika-Unelma

Jälkeläiset

22.01.2009 o. Haavelaakson Ukkonen (i. Lakean Rommi Roopert)
22.03.2009 t. Haavelaakson Harmonia (i. Hilu-Ässä)
05.06.2019 t. Haavelaakson Susette (i. Huvitutin Verneri)

KRJ Kilpailusijoitukset

26.04.2007, KRJ Abetal/Kutsu, He A, 5/110
10.05.2007, KRJ Veikeä/Kutsu, He B, 1/124
18.05.2007, KRJ Kingslayer/Kutsu, KN Special, 8/73
25.05.2007, KRJ FSRa/Kutsu, He A, 1/57
25.05.2007, KRJ Aurinko/Kutsu, He A, 4/50
26.05.2007, KRJ Overtale/Kutsu, He A, 6/60
26.05.2007, KRJ Elgwir/Kutsu, He B, 2/66
26.05.2007, KRJ Kiaisas/Kutsu, He A, 3/60
29.05.2007, KRJ Mikajan Kopukat/Kutsu, He B, 3/41
29.05.2007, KRJ Mikajan Kopukat/Kutsu, He A, 3/50
29.05.2007, KRJ ROWDY/Kutsu, He A, 5/41
30.05.2007, KRJ Virnia/Kutsu, He B, 6/56
30.05.2007, KRJ Balkenholika/Kutsu, He B, 1/27
05.06.2007, KRJ Chennye/Kutsu, He B, 1/50
07.06.2007, KRJ VMR/Kutsu, He A, 7/50
09.06.2007, KRJ VMR/Kutsu, He B, 5/50
10.06.2007, KRJ Hilarius/Kutsu, He B, 3/72
10.06.2007, KRJ Kuulto/Kutsu, He A, 1/35
17.06.2007, KRJ Anio/Kutsu, He B, 3/40
18.06.2007, KRJ Kingslayer/Kutsu, He A, 1/90
20.06.2007, KRJ Rinteen Kisakeskus/Kutsu, He B, 2/35
20.06.2007, KRJ Anio/Kutsu, He A, 3/40
21.06.2007, KRJ Timmellys/Kutsu, He A, 1/39
22.06.2007, KRJ Luciette/Kutsu, He A, 6/40
23.06.2007, KRJ Sykloni/Kutsu, He B, 2/34
24.06.2007, KRJ YT Fraise/Kutsu, He B, 1/50
25.06.2007, KRJ Aderla/Kutsu, He B, 6/70
01.07.2007, KRJ Sterca/Kutsu, He B, 4/50
09.07.2007, KRJ VMR/Kutsu, KN Special, 6/85
10.07.2007, KRJ VMR/Kutsu, KN Special, 3/117
15.07.2007, KRJ Pauke/Kutsu, He B, 3/50
15.07.2007, KRJ Pauke/Kutsu, He A, 2/50
22.07.2007, KRJ Tammelan Hevostila/Kutsu, He B, 5/40
01.08.2007, KRJ Willoughby/a>/Kutsu, He A, 4/35
01.08.2007, KRJ Willoughby/a>/Kutsu, He B, 3/35
01.08.2007, KRJ Willoughby/a>/Kutsu, He A, 4/35
03.09.2007, KRJ Chi o Haku/Kutsu, KN Special, 1/51
04.09.2007, KRJ Chi o Haku/Kutsu, KN Special, 2/41

ERJ Kilpailusijoitukset

24.04.2007, ERJ Anio/Kutsu, 90cm, 5/35
29.04.2007, ERJ Les Chevaux Mysteriqués/Kutsu, 100cm, 2/40
02.05.2007, ERJ Anio/Kutsu, 70cm, 2/35
03.05.2007, ERJ VMR/Kutsu, 70cm, 7/51
03.05.2007, ERJ Anio/Kutsu, 80cm, 2/35
05.05.2007, ERJ Katrin Talli/Kutsu, 80cm, 1/75
10.05.2007, ERJ Gledi/Kutsu, 90-100cm, 7/54
20.05.2007, ERJ Kirveltäjä/Kutsu, 80cm, 6/111
20.05.2007, ERJ Tierra Verde/Kutsu, 90cm, 2/45
20.05.2007, ERJ Tierra Verde/Kutsu, 100cm, 2/45
20.05.2007, ERJ Rhydel/Kutsu, 90cm, 4/103
22.05.2007, ERJ Balkenholika/Kutsu, 60-70cm, 2/22
24.05.2007, ERJ Lux Ponies/Kutsu, 80-90cm, 6/80
27.05.2007, ERJ Stjerne/Kutsu, 60-70cm, 1/3
27.05.2007, ERJ Stjerne/Kutsu, 100cm, 2/11
27.05.2007, ERJ Overtale/Kutsu, 80cm, 2/60
30.05.2007, ERJ Ruskoranta/Kutsu, 70-80cm, 5/40
30.05.2007, ERJ Aragraft/Kutsu, 100cm, 7/60
30.05.2007, ERJ FSRa/Kutsu, 90-100cm, 3/36
30.05.2007, ERJ FSRa/Kutsu, 110-120cm, 2/27
30.05.2007, ERJ SSRa/Kutsu, 80cm, 1/10
31.05.2007, ERJ FSRa/Kutsu, 90-100cm, 3/36
31.05.2007, ERJ Katrin Talli/Kutsu, 100cm, 5/29
01.06.2007, ERJ Retumas/Kutsu, 60-70cm, 5/44
01.06.2007, ERJ Arab Mountain/Kutsu, 70-80cm, 1/30
04.06.2007, ERJ FSRa/Kutsu, 90-100cm, 1/46
07.06.2007, ERJ Anio/Kutsu, 90cm, 1/35
07.06.2007, ERJ Anio/Kutsu, 100cm, 5/35
07.06.2007, ERJ Anio/Kutsu, 90cm, 1/35
10.06.2007, ERJ Dew/Kutsu, 60-70cm, 4/76
26.06.2007, ERJ Svantavanti/Kutsu, 70-80cm, 6/55
28.06.2007, ERJ Haylie Ponies/Kutsu, 90cm, 7/80
29.06.2007, ERJ Mikajan Kopukat/Kutsu, 80cm, 2/55
30.06.2007, ERJ Phytagora/Kutsu, 100cm, 6/40
08.07.2007, ERJ Katrin Talli/Kutsu, 70-80cm, 8/93
12.07.2007, ERJ Cecilie Stud/Kutsu, 90cm, 1/26
13.07.2007, ERJ Dakota/Kutsu, 100cm, 5/29
16.07.2007, ERJ Rinteen Kisakeskus/Kutsu, 100cm, 3/25
20.07.2007, ERJ SR/Kutsu, 100cm, 5/50
26.07.2007, ERJ TuHaSe/Kutsu, 80-100cm, 9/154

Valmennukset

Kouluvalmennus Haavelaaksossa 22.02.2010
Verkatessani Mantelia valmennusta varten huomasin, että tamma oli tänään jopa harvinaisen nöyränä ja keskittynyt ratsastajaansa. Manteli malttoi kulkea juuri ratsatajan määräämää tahtia ja työskenteli itsekin rauhallisesti ja rennosti. Valmennuksen aikana Manteli pysyi kutakuinkin samantuntuisena, se suoritti tehtävät hienosti ja malttoi tosiaankin keskittyä ratsuna olemiseen. Laukkasuorituksissa ilmeni pieniä ongelmia tamman töhötyksen kanssa, mutta kunnon ratsastuksella saatiin Mantelinkin laukkaamaan varsin mallikkaasti. Valmennuksen väistöt sujuivat hyvin niin käynnistä kuin ravistakin, eikä yleensä Mantelille hankala ympyrällä väistäminen ollut tällä kertaa niin hankalaa. Tunnista jäi todella hyvä maku suuhun ja tästä on hyvä jatkaa Mantelin kanssa.

Estevalmennus Haavelaaksossa 23.02.2010
Valmennuksen alkuun hioimme Mantelin laukkaa mahdollisimman pyöriväksi ja sulavaksi, koska ilmeisesti jo tamman iästäkin johtuen laukasta on tullut hieman tönkköä ja vaivalloista. Puomien avulla saimme venytettyä askelta ja sen jälkeen koottua. Hyppäämisen aloitimme muutamasta 60cm okserista ja pystystä, jonka jälkeen pääsimme tunnin ytimeen, sarjaväleihin. Kentällä oli kaksi sarjaa, yksi yhden askeleen ja yksi reilun kolmen askeleen. Koska Mantelin laukka oli saatu hiottua alkutunnista hyväksi, ei se aiheuttanut tammalle ongelmia sarjaväleillä. Reilun kolmen askeleen sarjaa koitimme niin kolmella kuin neljälläkin askeleella, paremmin sujuin kolmella suurella. Lopuksi sarjat nostettiin vielä 90cm, mutta Manteli ilmeisesti yhden kiellon ja tiputuksen perusteella alkoi jo väsyä, joten aloimme lopettelemaan.