Sandi's Braveheart

Virtuaalihevonen

Virallinen nimi: Sandi's Braveheart Syntynyt: 19.01.2014
Kutsumanimi: Ralle 3-vuotias: 19.01.2014
Sukupuoli: Ori Rekisterinumero: VH14-027-0050
Rotu: new forest Painotus: esteratsastus (120cm)
Säkäkorkeus: 140cm Kasvattaja: sandi (VRL-07737), Anfarwol Acres
Väri ja merkit: ruunikko Omistaja: vaapu. (VRL-00193), Haavelaakso

Luonne

Ralle on varsin hyväkäytöksinen poniori. Hoitotilanteissa se seisoo rauhallisesti paikoillaan, joskin on valppaana kokoajan. Turhia Ralle ei säiky kuitenkaan, vaikka valppaana onkin. Ori vain pitää ympristönsä seuraamisesta ja tarkkailemisesta. Ihmisiä Ralle osaa kunnioittaa ja ainoat uhittelunsa se osoittaa toisille oreille. Esimerkiksi toisen oriin lähellä taluttaessa Ralle saattaa hieman kiivastua, mutta tottelee kyllä hoitajaansa tämän komentaessa. Muutoin kuin muiden orien läheisyydessä hoitotoimenpiteet eivät aiheuta minkäänlaisia ongelmia Rallen kanssa.

Ratsastaessa Ralle on jo hieman vaativampi poni. Alkuun ori on usein jännittynyt ja on kuin vieteri, joka voi ponnahtaa milloin tahansa. Rauhallisella työskentelyllä Rallen saa kuitenkin ratsastettua rennommaksi, mutta vireä se on silti. Eteenpäin ei tarvitse pyytää kahdesti, vauhtia joutuu lähinnä rauhoittelemaan kokoajan. Paikallaan seisomista Ralle ei voi sietää, vaan alkaa pomppia pystyyn. Muista hevosista Ralle huomioi toiset oriit ja voi kiivastua niiden seurassa, mutta kokeneemman ratsastajan käsissä Rallen saa pidettyä aisoissa ja keskittymään suoritukseen. Esteille Rallella riittää niin kapasiteettia, innostusta, ponnistusvoimaa kuin vauhtiakin, joten ori onkin mitä mainioin esteponi.

Kilpailupaikoilla Ralle on usein hyvinkin jännittynyt. Uudet maisemat, lukuisat tammat ja kilvoittelevat oriit saavat Rallenkin pään toisinaan niinkin pyörälle, ettei työskentelystä meinaa tulla mitään. Kun Ralle on kuitenkin saatu mahdollisimman rennoksi, ei se juurikaan eroa siitä, millainen se on kotona. Radalle yksin jäädessään se saattaa hieman kuumua, mutta pysyy kuitenkin hyvin tuntumalla. Suoritukset ovat yleensä aivan omaa luokkaansa ja Ralle nähdäänkin usein mukana kärkikahinoissa, tottakai lopulta poistuen kilpailupaikalta ruusuke otsapannassaan.

Sukutaulu

i. Random's Little Hope
ii. Darmalel Gasanova
iii. VIR MVA Ch Roundchild Roger KTK II
iie. Hallerhawk's Elwen
ie. ClareBrook's Bella Bambiina
iei. Laakson Alzheimer
iee. Kuujärven Tiadra
e. Mäntysuon Winterheart
ei. Mäntysuon Dalamar KTK II eii. Ch Warrior of Dark Forest KTK II
eie. Rainmaker KTK II
ee. Liinun Desiré
eei. Devonhill Replica KTK III
eee. Upperhill Scarletta KTK III

Jälkeläiset

Ei vielä jälkeläisiä

Kilpailusijoitukset

20.02.2014, Haavelaakso, ERJ, 110cm, 5/30
26.02.2014, Haavelaakso, ERJ, 110cm, 5/30
22.02.2014, Haavelaakso, ERJ, 110cm, 5/30
10.03.2014, Haavelaakso, ERJ, 110cm, 5/30
12.03.2014, Haavelaakso, ERJ, 110cm, 1/30
16.03.2014, Haavelaakso, ERJ, 110cm, 3/30
20.03.2014, Jefton Ponies, ERJ, 100cm, 1/35
08.03.2014, Zurück, ERJ, 110cm, 4/30
09.03.2014, Zurück, ERJ, 110cm, 4/30
10.03.2014, Zurück, ERJ, 110cm, 3/30
15.05.2014, Haavelaakso, ERJ, 110cm, 1/30
16.05.2014, Haavelaakso, ERJ, 110cm, 5/30
18.05.2014, Haavelaakso, ERJ, 110cm, 2/30
21.05.2014, Haavelaakso, ERJ, 110cm, 2/30
22.05.2014, Haavelaakso, ERJ, 110cm, 1/30
22.05.2014, Haavelaakso, ERJ, 110cm, 5/30
20.06.2014, Kauniston tila, ERJ, 110cm, 1/30
19.06.2014, Kadotetut, ERJ, 100cm, 1/30
21.06.2014, Kadotetut, ERJ, 100cm, 5/30
28.06.2014, Kauniston tila, ERJ, 110cm, 6/40
03.07.2014, Kauniston tila, ERJ, 110cm, 4/40
05.07.2014, Kauniston tila, ERJ, 110cm, 1/40
26.06.2014, Kauniston tila, ERJ, 110cm, 6/40
28.06.2014, Kauniston tila, ERJ, 110cm, 5/40
06.07.2014, Kauniston tila, ERJ, 110cm, 2/40
13.07.2014, Kauniston tila, ERJ, 110cm, 6/40
06.07.2014, Bairdon, ERJ, 110cm, 6/50
07.07.2014, Bairdon, ERJ, 110cm, 5/50
12.07.2014, Bairdon, ERJ, 110cm, 7/50
13.07.2014, Bairdon, ERJ, 110cm, 7/50
08.07.2014, Roscoff, ERJ, 110cm, 1/40
10.07.2014, Roscoff, ERJ, 110cm, 6/40
30.09.2014, KK Bailador, ERJ Cup, 110cm, 15/188
24.07.2014, Kauniston tila, ERJ, 110cm, 1/30
27.07.2014, Kauniston tila, ERJ, 110cm, 2/30
13.08.2014, B Ponies, ERJ, 110cm, 5/40
14.08.2014, B Ponies, ERJ, 110cm, 5/40
18.08.2014, B Ponies, ERJ, 110cm, 4/40
20.08.2014, Bairdon, ERJ, 110cm, 6/40
22.08.2014, Bairdon, ERJ, 110cm, 6/40
28.08.2014, Bairdon, ERJ, 110cm,
15.08.2014, Blackwoods, ERJ, 110cm, 2/30
10.09.2014, Haavelaakso, ERJ, 110cm, 2/30
13.09.2014, Haavelaakso, ERJ, 110cm, 3/30
20.09.2014, Haavelaakso, ERJ, 110cm, 1/40
26.09.2014, Haavelaakso, ERJ, 110cm, 2/40
27.09.2014, Haavelaakso, ERJ, 110cm, 5/40
05.10.2014, Erkinheimot, ERJ, 110cm, 1/30
06.10.2014, Erkinheimot, ERJ, 110cm, 4/30
07.10.2014, Erkinheimot, ERJ, 110cm, 4/30
17.10.2014, Petäjävaara, ERJ, 110cm, 1/30
18.10.2014, Petäjävaara, ERJ, 110cm, 4/30
19.09.2014, Kisakeskus Reiter, ERJ, 110cm, 1/30
24.09.2014, Kisakeskus Reiter, ERJ, 110cm, 5/30
31.10.2014, Solo, ERJ-CUP, 110cm, 4/380

Keväällä 2014 saavuttanut new forestinponien mestaruuskilpailuissa 3. sijan.

Valmennukset

Ei vielä valmennuksia.

Kuvagalleria

Ulkoasu © Emma M. 2013 | Haavelaakso on virtuaalitalli