Haavelaakson Palmikko - Päiväkirja

19.04.2015 Pikkuvarsa Palmikko
Niinhän siinä taas kävi, että aamutalliin astuessani sain todeta, että Aamu-tamma olikin varsonut varsansa parisen viikkoa etuajassa. Pieni ja vaalea tammavarsa seisoi emänsä vierellä ja kaikki näytti olevan kunnossa. Emä voi hyvin, varsa vaikutti pirteältä ja hyvinvoivalta. Pitkillä koivillaan varsa yritti karsinassakin kirmailla, mutta pienessä tilassa jalat tuntuivat vain menevän solmuun ja varsa muksahti maahan. Omien jalkojen ihmettely jatkui vielä iltapäivällä ulkoillessa ja viimein varsa pääsi kirmailemaan nurmelle. Hoitajatytöt ihastelivat varsan ihanan vaaleaa väriä ja ehdottivatkin nimeksi Tähkäpäätä, joka sitten kuitenkin vielä muutettiin Palmikoksi. Nyt vaan toivotaan, että väri pysyy vaaleana ja jouhet pitkänä myös aikuisena.

01.06.2015 Varsanäyttelyissä
Palmikolla oli tänään edessä suuri päivä, sillä suuntasimme hevoskuljetusauton kohti naapurikaupungissa järjestettäviä varsanäyttelyitä. Palmikko jätettiin esittämättä vuosikkaana, mutta nyt kaksivuotiaana tamma näyttää jo huomattavasti paremmalta, joten päätimme lähteä hakemaan uusia kokemuksia. Näyttelyt itsessään olivat melko pienet, kaikenkaikkiaan varsoja oli kaikista ikäluokista vain parikymmentä. Palmikko oli 2-vuotiaissa luokan puolivälissä, joten onneksi päivä ei päässyt venymään turhan pitkäksi. Paikanpäällä tutustuttiin ensin ihan rauhassa paikkoihin, jonka jälkeen hölkkäiltiin vähän ravia ennen arvostelukehään menemistä. Liikkeet Palmikko esitti melko hyvin, ravi jäi hieman jännittyneeksi, mutta muutoin meni oikein mallikkaasti. Rakennearvostelussa tamma ei viihtynyt montaa minuuttia paikoillaan, mutta ei alkanut kuitenkaan riehumaankaan. Pari askelta piti välillä päästä ottamaan, mutta siitä oli vielä helppo korjata asentoa takaisin arvostelukelpoiseksi. Tulokset saimme kuulla heti pisteenlaskun valmistuttua ja Palmikko saikin suitsiinsa ensimmäisen sinisen rusettinsa II- palkinnon myötä.

31.06.2015 Ensimmäinen maastolenkki
Tänään Palmikko pääsi ensimmäiselle maastolenkilleen, jonne mukaan lähti tueksi ja turvaksi myös sen emä Aamu. Yhdessä tammat lähtivät reippaina pihasta, Aamu edellä ja Palmikko perässä. Aamua ei onneksi paljoa maastoretket hetkauta, mutta alkumatkasta Palmikkoa meinasi välillä jännittää esimerkiksi ojien ja pienten puskien läheisyydessä. Puolimatkassa Palmikkokin alkoi kuitenkin rohkaistua, kun yhdestäkään puskasta ei sitä vihreää mörköä hypännytkään kimppuun. Ravipätkät sujuivat melko reippaassa tahdissa, mutta nuori hevonen saakin mieluummin liikkua eteenpäin kun pidätteetkin kuitenkin menivät läpi. Loppumatkasta innostuimme vielä nostamaan laukan pieneen ylämäkeen, myös laukka sujui mallikkaasti. Laukan jälkeen tamma oli todella innoissaan ja käveli kotiin niin reippaasti, että jätimme jopa Aamun jälkeemme ja kuljimmekin rohkeasti jo edellä aina talliin asti.

19.08.2015 Kouluvalmennus
Osallistuin Palmikolla tänään Johan Österbergin kouluvalmennukseen, joka järjestettiin Kauniston tilalla tässä lähistöllä. Valmennus painottui hyvin paljon siihen, kuinka laadukkaasti hevonen liikkuu ja koin juuri tässä asiassa tarvitsevani Palmikon kanssa apua. Aloitimme valmennuksen verryttelyjen jälkeen työstämällä ensin ravia. Uudessa paikassa Palmikko meinasi ensin hieman kiirehtiä, mutta tehtyämme hieman siirtymisiä sain tammankin odottamaan paremmin. Samalla ravi rentoutui, mutta itse sain tehtäväkseni jäädä ympyrälle, jossa tein neljä kertaa selkeän puolipidätteen ja kokoamisen, jossa halusin aktivoida tamman vatsalihaksia ja saada sen hetkittäin kantamaan itseään paremmin. Palmikko ei tokikaan vielä kovin kauaa jaksa niin rankkaa tehtävää, mutta se yritti hienosti ja sainkin selkään muutamia wau-tunteita. Tamman annettiin kävellä hetki, jonka jälkeen jatkoin vielä hetken ravissa. Jo vain löytyikin ihan uusia vaihteita raviin ja sellaista lennokkuutta, jota Palmikko ei ole ennen näyttänyt. Seuraavaksi työstettiin pieni hetki käyntiä, joka sekin oli jo ravin kokoamisten jälkeen selkeästi normaalia laadukkaampaa. Siinä sain omaksi tehtäväkseni vain olla rennosti hiljaa, etten lähde liikaa pyytämään mitään. Käynnin jälkeen siirryimme laukkaan, jossa sitten Palmikko selkeästi väsähtikin. Teimme laukkaa hyvin vähän ja haimme siihenkin muutaman pienen kokoamisen, jonka jälkeen oli hyvä lopettaa. Tämän valmennuksen aikana sain ainakin paljon avaimia jatkoon tamman ratsastuksen kanssa.

17.11.2015 Estetunnilla
Ennen varsinaisen tunnin alkua tein tänään maneesissa nopean alkuverryttelyn ravissa ja laukassa. Tunnilla hyppäsimme koko jumppasarjaa, alkuun vähitellen esteitä lisäten ja lopulta viimeisiä esteitä hieman korottaen. Keskityimme pitämään hevosen suorana linjalla ja tulimme vuorotellen oikealta ja vasemmalta. Oikealta linjalle tultaessa Palmikko oli hieman vino ja jo neljän kavaletin innari tuotti hankaluuksia, kun tamma pääsi hieman valumaan vasemmalle. Ratsastin kuitenkin ravissa pohkeenväistöä aina pitkällä sivulla ja vähitellen Palmikkokin alkoi pysyä suorempana. Kavaletti-innareiden jälkeen sarjaan lisättiin yhden askeleen päähän n. 80cm okseri. Kun tämä sujui suorana hyvillä hypyillä, lisättiin kahden askeleen päähän vielä pysty ja okseri, aloituskorkeuksina 80cm. Tamma alkoi hieman jo väsähtää etenkin oikeassa laukassa ja sitä sai selkeästi patistaa esteiden välissä, jotta välit eivät jää liian pitkiksi. Lopulta jumppasarjan viimeinen okseri nousi metriin ja Palmikko ylitti sen kevyesti. Hyppyjen jälkeen ravasin tamman rennoksi eteen-alas ja talutin maasta loppukäynnit.

15.05.2016 KRJ:n laatuarvostelu
Vaikka Palmikko on jo varsinaisen kilpauransa päättänyt, oli aika kruunata tamma vielä kouluratsastusjaoksen laatuarvostelulla. Palmikko menestyi kilpaillessaan hyvin Helppo A -tason luokissa keräten 41 sijoitusta, joista yksi jopa KRJ-Cup sijoitus. Laatuarvostelupäivänä tamma tuntui hyvin omalta itseltään ja päivän kouluratsastuskokeet sujuivat hyvin ja rennosti. Myös rakenteesta Palmikko palkittiin todella hyvin pistein, sillä 9 pistettä on suomenhevoselle jo huikea saavutus. Myös suku ja jälkeläiset arvioitiin, jonka jälkeen pääsimme palkintojenjakoon jännittämään lopputulosta. Tamman pisterivi 9-41-23,25-20-12,5 toi kuitenkin 105,75 pistettä ja kirkkaan ykköspalkinnon kotiin. Näin Palmikko sai kouluratsun uralleen arvoisensa päätöksen.

08.08.2016 Kohti laatuarvosteluja
Palmikon uralle mahtuu mielestäni vielä sopivasti suomenhevosten laatuarvostelu, joten päätin alkaa valmistella tammaa heti syyskuun tilaisuuteen. Tapahtumana laatuarvostelu ei onneksi hevoselta vaadi niin paljoa, sillä enemmän merkitystä on jo aiemmin suoritetuilla tuloksilla. Palmikollahan on tällä hetkellä Champion -arvonimeen vaadittavat sertit, se on KTK II -palkittu ja lisäksi myös KRJ:n laatuarvostelussa I-palkinnolla palkittu. Kilpailusijoituksia löytyy riittävästi ja lisäksi ekstrapisteitä tulee VSR-Cup kilpailuista, joissa Palmikko on sijoittunut kenttä- ja kouluratsastuksessa. Myös Palmikon suku on sen verran menestynyttä, että uskon tamman saavan hyvät pisteet, vaikka se onkin muuten saanut jo viettää hieman kevyempiä päiviä.

Ulkoasu © Emma M. 2013 | Haavelaakso on virtuaalitalli